fbpx

Säveltäjä muusikko

Nauhoitus-sessio
Nauhoitus-sessio

Olen kasvanut musiikin keskellä lapsesta asti ja olen ollut siitä aina todella kiinnostunut. Laulanut olen myös niin pienestä kuin kykenen muistamaan. Joskus ala-asteikäisenä sain sähköurut joilla opettelin soittamaan soinnuttamalla. Myöhemmin vanhempieni ostettua Fazer merkkisen pianon opettelin omatoimisesti soittamaan vasemman käden nuoteista. Yläasteen lopulla innostuin yksinlaulutunneista ja hain kesken lukuvuoden avoimelle osastolle Länsi-Uudenmaan musiikkiopistoon. Sain opettajakseni oopperalaulaja Pirkko Talolan. Pirkko suositti minua varsinaiselle oppilaspaikalle musiikkiopistoon seuraavalle lukuvuodelle ja näin pääsin musiikkiopiston varsinaiseksi oppilaaksi. Myöhemmin lauluopintoihin tuli katkos joka kesti muutaman vuoden. Välivuosia pidettyäni palasin laulutunneille oopperalaulaja Kaarina Ollilan oppiin. Yhteensä lauluopintoja tuli 4-6vuotta n. 8 vuoden aikana. Pianolla soitin lähinnä itse itseäni säestäen.

Nyt myöhemmin lähimenneisyydessä terveyden reistaillessa.Vaikeita aikoja eläessäni. Olen löytänyt musiikille syvemmän merkityksen elämässäni. Koin ahaa elämyksen säveltämistä kokeillessani. Löysin itsestäni uusia lahjoja. Olen aina pitänyt säveltäjiä jotenkin yli-ihmisinä. Ihmettelen vieläkin miten minä tavallinen tallaaja kykenen tuottamaan sävelmiä ja tekstiä niin että voin tuottaa iloa muille.

Olen opetellut soittamaan lisäksi vähän ukulelea, huuliharppua, viulua, nokkahuiluja, kitaraa, rumpuja ja bassoa.

Olen aikalailla sitoutumaton musiikin genrejen suhteen, mutta esikoisteokseni viululle ja sinfoniaorkesterille edustaa klassista tyyliä.

Pahoittelut ettei minulla ollut käytettävissäni sinfonia orkesteria äänitykseen vaan Sibelius ohjelma alla olevaan kappaleeseen.